Sirkkoja ruoaksi?

Sirkkoja, kyllä vain! Myönnän, kun ensimmäisen kerran kuulin aiheesta, olin hieman epäluuloinen ja ehkä hämmentynytkin, mutta nyt ajatukseni ovat muuttuneet. Miksipä ei? Kun lopetin rahkan syömisen, etsin erilaisia proteiinin lähteitä, joita voisin syödä esimerkiksi välipalana. Sirkkajauhe smoothien seassa ei enää ollenkaan kuulosta pahalta :D. Sirkat eivät ole syrjäyttämässä lihateollisuutta, vaan sirkkojen tarkoitus on tuoda meille enemmän proteenipitoisia vaihtoehtoja ruokapöytään.

 

sirkkoja ruoaksi

 

Pääsin tutustumaan Ollikkalan sirkkaamoon Kurikkaan ja kuulemaan, miten homma käytännössä toimii. Todella mielenkiintoista! Kurikkalainen porsastuotantotilan isäntä Panu Ollikkala on lähtenyt rohkeasti kokeilemaan kotisirkkojen kasvatusta noin 1,5 vuotta sitten. Ollikkalan tilalla sirkat sirittävät muovilaatikoissa ja munakennoissa runsaan seitsemän neliön kasvattamossa. Kasvattamo on vielä pieni, mutta pienestähän kaikki aina lähtee. Kurikassa on Ollikkalan lisäksi kolme muuta kasvattajaa.  Panu kertoo, että tie ei ole ollut helppo, kun kaikki on pitänyt itse kokeilla ja tehdä erehdyksiä. Hän kertoo, että haasteita on ollut muunmuassa sirkkojen ruokinnassa ja sirkkaamon lämpotiloissa. Kävi ilmi, että sirkoille ei kelpaa kaikki rehu. Myös olosuhteet sirkoille ovat haastavat täällä Suomessa. Sirkat elävät trooppisissa oloissa ja lämpötila kasvattamossa onkin +28 astetta celciusta ja kosteutta tilan ilmassa on 70 %, eivätkä sirkat kestä yhtään hometta.

 

sirkkoja ruoaksi

 

Sirkkojen valmistusprosessi syötäväksi ei ole mkään yksinkertainen. Sirkat on alunperin tuotu Ollikkalan tilalle Hollannista ja se on niin sanottu kotisirkka. Sirkat saavat syötäväkseen tällä hetkellä kananrehua, mutta se on pian muuttumassa kasvipohjaiseksi rehuksi. Sirkat syövät myös kurkkua ja saavat kurkusta muiden ravinteiden ohella vettä. Vuorokaudessa sirkat syövät noin 400g kurkkua ja 400g rehua. Sirkkojen kasvatus muovilaatikossa kestää yhteensä noin viisi ja puoli viikkoa. Yhdestä muovilaatikosta tulee noin kilo sirkkoja. Kun sirkat ovat syömiskelpoisia ne alkavat sirittämään. Tämän jälkeen ne teurastetaan pakastamalla, jolloin ne vaipuvat horrokseen ja alkavat nukkumaan ikuista unta. Pakastuksen jälkeen sirkat kuivatetaan uunissa yön yli +75 asteessa, jolloin niitä tulee kevyitä ja rapeita. Sirkan kuori sisältää samoja aineita kuin katkarapu, joten jotkut äyriäisallergikot eivät välttämättä pysty syömään sirkkoja. Määrä on kuitenkin aika vähäinen, joten se ei aiheuta oireita kuitenkaan kaikille. Tällä hetkellä sirkkoja saa myydä elintarvikkeina, sillä lakimuutos tuli voimaan 1.11.2017, mikä on mielestäni loistava juttu!

 

sirkkoja ruoaksi

Kuvassa on vielä eläviä sirkkoja

 

Sirkkojen ravintosisältö:

100 g  kuivattuja sirkkoja sisältää energiaa 503 kcal

Proteiinia 67 – 64 g / 100 g

Hiilihydraatteja 15,48 g / 100 g

Kivennäisaineita 4,5 g / 100 g

sirkkoja ruoaksi

 

Sitten siihen tärkeimpään, eli miltä ne sirkat sitten maistuivat? Mielestäni sirkat olivat yllättävän neutraalin makuisia. En yhtään tiennyt mitä odottaa maun suhteen ja maku oli mielestäni todella postiivinen yllätys. Rakenne oli rapea ja maku muistutti mielestäni hieman viljan makua. Nyt kaikki sitten rohkeasti maistelemaan sirkkoja! 😉

<3 Tiina

Kirjoita kommentti