Häppeninki Production

Häppeninki Productions on uudenaikainen ja innovatiivinen tapahtumatuotanto yritys joka järjestää juuri sinun unelmiesi tapahtuman. Haluamme tuottaa asiakkaillemme unohtumattomia elämyksiä ja annamme tästä myös 100% hauskanpitolupauksen.

Olen elämysten tuottaja Tiina Karjala ja olen tämän yrityksen perustaja. Olen innovatiivinen persoona ja asioiden organisointi on toinen nimeni, eli tykkään pitää langat käsissäni. Ammatiltani olen restonomi ja olen toiminut 15 vuotta ravintola-alalla ja käynyt myös personal trainer –koulutuksen sekä harrastan aktiivisesti kuntoilua. Olen hyvin kiinnostunut luonnonmukaisesta elämäntyylistä sekä esimerkiksi luomuruoasta ja luonnonkosmetiikasta. Kirjoitan myös ekoelämäni blogia  jota voit seurata osoitteessa ekoelämäni.fi. Uskon, että omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa myös omalla mielellä ja olen opiskellut myös  NLP- Practitioner koulutuksen.

Olen aina tiennyt ajattelevani asioista hieman eri tavalla kuin muut, mutta uskallus tehdä asioita eri tavalla vallitsi kuitenkin mielessäni pitkään. Päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista kiinni ja laittaa asiat itse tapahtumaan, koska elämä on tehty elettäväksi!  Näin syntyi tapahtumatuotantoyritys Häppeninki Productions,  joka tarjoaa palvelunaan erilaisia tapahtumia sekä Kupla Funia ja Roller Funia.

Yritykseni arvot perustuvat asiakaslähtöiseen palvelukokemukseen ja elämyksen tuottamiseen. Vaikka sanonta ”asiakas on ykkönen” voi kuulostaa kliseiseltä, niin minulle  asia ei kuitenkaan näin ole, sillä yritykseni on olemassa ainoastaan asiakkaita varten. Missioni on tuottaa erilaisia elämyksellisiä ja unohtumattomia tapahtumia Vaasaan ja lähialueelle, ja myös muualle Suomeen!

Tiina Karjala | Häppeninki Productions
Tiina Karjala | Häppeninki Productions

OTA YHTEYTTÄ

Tiina Karjala

tiina.karjala@happeninki.fi

Häppeninki Productions

Häppeninki Productions on uudenaikainen ja innovatiivinen tapahtumatuotantoyritys, joka järjestää juuri sinun unelmiesi tapahtuman. Haluamme tuottaa asiakkaillemme unohtumattomia elämyksiä ja annamme tästä myös 100% hauskanpitolupauksen. Tutustu Häppeninkiin!

Ole yhteydessä!